Kuukauden arkisto: elokuu 2015

Luovuttajien lapsen jäsenet Anja ja Sunny seurasivat viime vuonna WDR-ohjelmaa "Menschen hautnah". Dokumentti "Anonymous begotten" lähetettiin jo maaliskuussa, ja se lähetetään jälleen torstaina 20.08.2015, klo 22.30 kello WDR.

"Oikeus lapseen ei ole taistelu ihmisoikeudesta, vaan kuluttamisen iskulause."

Itävallan toimittajan Eva Maria Bachingerin kirja "Lapsen tilauksesta: Oikeus selkeisiin rajoihin" on julkaistu 27. heinäkuuta 2015 (Deuticke Verlag, 256 sivua, ISBN-13: 978-3552062962), jolle lahjoittajana ovat myös lasten jäsenet Greta ja Annea haastateltiin. Päinvastoin kuin aiemmin julkaistut aiheet, Eva Maria Bachinger ottaa mielellään selvän kannan lisääntymislääketieteen eettisiin kysymyksiin, lastenkeskeisestä ja feministisesta näkökulmasta. Se puoltaa selkeitä moraalisia ja eettisiä rajoja ja kiinnittää enemmän huomiota lapsen hyvinvointiin.

Erityisen huomionarvoista hänen kirjansa suhteen on se, että kyse ei ole – usein konservatiivin ilmaisemasta – epämukavuudesta lisääntymistoiminnan korvaamisessa lääketieteellisesti tuetuilla menettelyillä. Sen sijaan se tuomitsee lisääntymisterveyskäytäntöjen, kuten sosiaalisen jäädyttämisen, munanluovutuksen, tilalle asettamisen ja PID: n, valvomattoman leviämisen kannattajien moraalisen heikkouden, jotka peittävät söpöjä lapsikuvia, iloisia vanhemmuuskuvia sekä itsemääräämis- ja altruismin retoriikkaa siitä, että kyse on globalisoituneesta teollisuudesta. johon sisältyy köyhempien naisten hyväksikäyttö ja laskee lapset tavaroiksi. Hän esittelee lisääntymislääkettä, joka väittää enemmän tai vähemmän biologisesti tarpeen mukaan ja joka pyrkii tarjoamaan kaikki palvelut, jotka ovat mahdollisia lääketieteellisten indikaatioiden lisäksi, ja yleisölle, joka ei näe tätä ilmeistä voimakuilua ja pakollisen ideologian kautta – Mahdollista seurata.

Lapsen väitetty ehdottomuus toivoo

Eva Maria Bachinger kritisoi lisääntymislääketieteellisessä keskustelussa, että halu saada lapsia muuttuu usein ja että ambivalenssit olisivat piilossa (tämä on online-ajan käsittelyssä ote).

On osoitus siitä, että halu saada lapsi on ehdottomasti ja siten kestävä huomioiden ja rajojen suhteen, koska sitä kuvataan geneettisesti alttiiksi ja luonnolliseksi. Luonnollisuusväitettä käytetään kuitenkin ennen kaikkea silloin, kun näkökulman on oltava kiistaton. Ironista, että etenkin lisääntymislääketiede ei jätä mitään luontoon. Ennen kaikkea tällaiset väitteet oikeuttavat sen, että ei ole ajateltavissa, että voisimme päästää irti lapsenhaluista, ja siksi sen on kaikin tavoin toteutettava sitä. Lapsettomuus rinnastetaan joskus hengenvaaralliseen sairauteen, kun lisääntymislääkärit huomauttavat, että syöpäpotilaat ja diabeetikot auttavat kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla. Tässä toteutettavuusopissa tuskin käy ilmi, että IVF: ssä raskausaste ei ole edes 30 prosenttia.

Hedelmällisyyttä koskevan julkisen kritiikin puute

Ironista kyllä, menetelmiä sosiaalisesta munien jäädyttämisestä korvaavaan äitiyteen juhlitaan feministisenä voitona. Perusteltu kysymys siitä, missä munanluovuttajien ja korvaavien äitien itsemääräämisoikeus säilyy, on edelleen ulkopuolella. Feministeille on erityisen traagista, että he olisivat inspiroineet näitä uusia markkinoita itsenäisyystoiveellaan, koska lisääntymislääketiede vastaa työskentelevien ja ikääntyneiden naisten kysyntää. Vaikka naisten, jotka ovat siirtyneet vaihdevuosiin ennenaikaisesti tai jotka ovat hedelmättömiä syövän vuoksi, sanotaan hyötyvän munasolun luovutuksista, on selvää, että ikääntyneiden naisten osuus kasvaa ja että he ovat itse asiassa ensisijainen kohderyhmä.

Bachinger huomauttaa perustellusti, että lisääntymislääketiede on ehdoton eliitin aihe. Ennen kaikkea vähemmistö varakkaita valkoisia toistuu tällä menetelmällä, jonka ainoa etu on, että heillä on enemmän rahaa. Rajat ylitetään, lisääntyminen jaetaan, tietyn tyyppinen toimitusketju mahdollistaisi riskien ja tunteiden ulkoistamisen sekä alhaiset kustannukset. Sosiaalista kuilua matalapalkkaisiin maihin käytetään taitavasti kuten monilla aloilla, ja niistä puhutaan siististi Autonomierhetorikin kanssa. Kyse ei ole vain kansallisista laeista, jotka kieltävät tietyt menetelmät, vaan tosiasiasta, että köyhemmissä maissa on enemmän luovuttajia ja korvaavia äitejä. Mene sinne, missä tarjous on halvin, vaikka lait olisivat liberaaleja.

Koska lisääntymislääketiede noudattaa globalisoituneiden markkinoiden lakeja, on erityisen hämmästyttävää, että vasemmisto tuskin ilmaisee kritiikkiä – hedelmällisyysteollisuuden kritiikkiä pidetään kavennettuna, homofobisena, anti-progressiivisena.

Altruismin satu

Erinomaisen selvästi Eva Maria Bachinger selvittää hedelmällisyyttä koskevan teollisuuden ristiriitaiset väitteet, jotka herättävät munanluovuttajien pelkän filantropian. Vaikka niin voi tapahtua, mutta osuus on vähäinen.

Bachingerin mukaan munanluovutuksen yhteydessä menokorvaus, joka sisältää luovuttajan tosiasialliset ponnistelut ja riskit, on niin suuri, että se luo selvän taloudellisen kannustimen lahjoittamiseen ja vaarantaa terveyden. Luovuttajan riippumattomalla koulutuksella terveysriskeistä ei tuskin voida odottaa, kunhan se ansaitsee huomattavasti munanluovutuksella.

Jopa Itävallassa ja Saksassa kiellettyjen korviketilanteiden tapauksessa korvaavan äidin väitetysti olemassa olevaa altruismia pyritään aina pyrkimään. Tietoja sijaissynnyttäjien motiiveista on kuitenkin huomattava varoen, koska lääkärit ja asiakkaat suodattavat ne yleensä. Epäitsekkäisyyttä vastaan ​​puhuvat kuitenkin monet muut tekijät: miksi oikeudellisia sopimuksia pitäisi tarvita? Yksityisen sektorin korvaavuus ei ole kiellettyä Itävallassa ja Saksassa, sitä ei vain voida panna täytäntöön. Koska korvaaja rajoittaa vakavasti heidän itsemääräämisoikeuttaan ja raskaus on fyysisesti rasittava eikä silti ole täysin vaaraton, on loogista, että tällainen sopimus perustuu pääosin vain sopimukseen ja rahatyöhön. On myös merkityksellistä, että korvaavien äitien tulot ovat aina pienemmät, kun taas korvikeiden käyttö on vaihtoehto vain länsimaista ja itse maasta tuleville varakkaille.

Bachingerin mukaan oikein, syrjäytyminen ja lapsityövoimat ovat köyhyyden ilmiö. Jos antaisit naisille mahdollisuuden ottaa mielekkäät, täyttävät tehtävät, kohtuulliset työolot ja kunnolliset palkat, heillä olisi todennäköisesti pääsy. Tosiasia on, että heillä ei ole näitä mahdollisuuksia. Tarkastellaan tätä tosiasiaa puhumalla altruismista tai itsenäisyydestä, mutta se oli tyhjä ja kyyninen.

Vetoamalla altruistiseen lahjoitukseen Bachingerin tavoitteena on poistaa kaupallistamisen epämukavuus ja voimakuilu niiden välillä, joilla on varaa käyttää lisääntymistekniikkaa, ja kehon ja terveydenhuollon tarjoajien välillä. Ajatus siitä, että lapsen lisääntymistä edeltää siemennesteen tai munasolun hankinta, että on mahdollista ostaa lapsi, olisi äärimmäisen vastoin hänen arvokkuuttaan. Se, että monet eivät enää näe lapsen huonontumista hyödykkeenä huonoksi, osoittaa kuinka hyvin suuntautuneita ja taloudellisesti yhteiskunta ajattelee tällä välin..

Ja lapset?

Eva Maria Bachinger päättelee keskustelun ja hänen tiedotusvälineissä esittämänsä perusteella, että lasten edut on työnnetty taustalle keskusteluissa lisääntymisvapaudesta ja halusta saada lapsia. Sunnuntaina pidetyissä puheissa kaikki kannattavat lasten oikeuksia, mutta aikuisten oikeudet näyttävät olevan tärkeämpiä sen suhteen. Vain se voisi selittää toistuvan vaatimuksen lapsen oikeudesta tai nimettömien lahjoitusten puolustamisesta.

Mutta lapsella tai aviomiehellä ei ole oikeutta.

Missä on julkinen keskustelu??

Tässä suhteessa tätä erinomaista kirjaa voi toivoa vain mahdollisimman monelle lukijalle. Eva Maria Bachinger kysyy oikeita kysymyksiä ja antaa ajatuksellista ruokaa – ja väistämättä ihmettelee, miksi niin harvat ovat tähän mennessä tehneet.

Ainoa kritiikini tästä erinomaisesta kirjasta on, että alaviitteet olisivat olleet toivottavia paikoissa, joissa kommentteihin, artikkeleihin ja tutkimuksiin viitataan, jotta voisin lukea ne itse.

Mitä tulee havaintoon, että lisääntymislääketieteestä ei ole kritiikkiä vasemmalta, on valitettavasti sopivaa, että Eva Maria Bachingerin kirjaa on toistaiseksi käsitelty vain FAZ: ssa ja muualla maailmassa. Samanaikaisesti tässä käsiteltyjen aiheiden tulisi kiinnostaa enemmän vasemmistopuolisia tiedotusvälineitä, kuten eteläsaksalaiset, Zeit tai taz. Oletettavasti tämä kuitenkin tarkoittaisi, että näiden sanomalehtien olisi sitten kriittisesti tutkittava joitain aikaisemmin munienluovutuksesta ja korvaavuudesta julkaistuja artikkeleita.

Tässä suhteessa on vielä toivottavaa, mitä maailma kirjoittaa erinomaisessa kritiikissään teosta viimeisenä lauseena:Bachingerin kirjan mukaan jokaisella, joka jatkaa ongelmallisten lisääntymislääketieteellisten palvelujen toimittajana tai asiakkaana jatkossa työskennellä tahallaan kuin sinisilmäinen, ei ole enää tekosyytä.."

Sosiaalisen avunannon sijainen vanhemmuus

On Time Online -julkaisussa on julkaistu mielenkiintoinen artikkeli vanhemmuudesta. Kirjailijalla on tytär aikaisemmasta suhteesta, ja hän sai toisen tytär – ilman rakkaussuhdetta – lesboparin kanssa. Malli ei tietenkään ole aivan uusi, mutta sitä asuvat usein lesbot ja homot Saksassa.

Valitettavasti kuullaan yksinäisiä ihmisiä ja homoseksuaalisia pareja, joilla on halu saada lapsia: "Kuinka meidän pitäisi saada lapsi muulla tavoin kuin siittiöiden luovutuksella (tai korvaavan äitiyden)?" Tai "Haluan saada lapsen, mutta täysin minulle". Minusta on hämmästyttävää, kuinka nopeasti tämä kulutus (jota minulla ei ole, ostan) on perusteltu myös lasten toiveiden suhteen.

Tietenkin on vaikeampaa alkaa etsiä henkilöä tai muuta paria, jonka kanssa haluat olla ja kasvattaa lasta, kuin ottaa yhteyttä siemenpankkiin (tai korviketoimistoon). Mutta lapset ovat ihmisiä eivätkä esineitä, jotka voit omistaa.

Mielestäni yksin asuvien sekä homo- ja lesboparien tulisi lapsen edun vuoksi harkita yhdessä vanhemmuutta kuin siittiöiden luovutusta (tai muita Saksassa kiellettyjä menettelyjä). Vaikuttaneena lapsella olisi mieluummin ollut geneettinen isä, joka oli kiinnostunut minusta eikä vain "luovuttaja" halunnut olla. Pidän erityisen tärkeänä yksinhuoltajamaisten keskinäisen vanhemmuuden huomioon ottamista, koska mieluiten lapsella tulisi olla kaksi vanhempaa, jotka huolehtivat siitä – jos vain siksi, että lapsi on todella paljon työtä. Mutta jopa pariskuntien kanssa on parempi, jos lapsi voi alusta alkaen luoda suhteen toiseen geneettiseen vanhempaan.

Uskon, että malli voi toimia, jos kaikki osallistuvat ovat avoimia ja rehellisiä toistensa suhteen ja ajattelevat ensin lasta. Tietysti jokainen lisähenkilö, joka voi päättää, vaikeuttaa tilannetta, mutta mielestäni se on lasten etujen mukaista. Myös parisuhteet eivät usein lopu hyvin erilaisten ideoiden takia. Ehkä vanhemmuudella, jolla ei ole rakkaussuhdetta, on jopa se etu, että tietyllä tunnetasolla jännitteitä ei voi syntyä. Ja luultavasti muutamat parit keskustelevat niin tarkkaan etukäteen kuin kuvitellaan vanhempiensa roolia, kuten vanhemmat ilman rakkaussuhdetta.

Vain oikeiden on nyt löydettävä sopivat vastaukset monen vanhemman tähdistöihin.

Related Posts

• 

  Elokuu 2014

  Kuukauden arkisto: elokuu 2014 Kun FTDNA: n DNA-testiperheen etsijämme löysi viimeisen elokuussa puolison- ja sisariparimme, nyt on osuma kahden…

• 

  Miksi vapaaehtoistyö lastenkodeissa on paskaa – kaksisuuntainen verkkosivusto!

  Miksi vapaaehtoistyö lastenkodeissa on turhaa Vapaaehtoistyöstä ulkomailla on tullut jotain viime vuosina, ja siihen monien ihmisten on matkustettava….

• 

  Kauppias – jouluklassikko lastentarhassa

  Kaufmannsladen – jouluklassikko lastentarhassa myymälä pidetään ajattomana, sukupuolesta riippumattomana ja nyt todella vanhana leluna. Mutta mitä…

• 

  Vanhempien huolet – hyvistä vanhemmista

  vanhemmat huolissaan Istun muiden vanhempien kanssa Itä-Holsteinin ratsastussalissa ja katsomme lastemme ratsastavan. Minun vieressä olevat kaksi äitiä…